Yritysvierailu Elisa Oyj:lle
Yritysvierailut ovat saaneet jatkoa. Tällä kertaa Elisa Oyj on tarjonnut mahdollisuuden Jyväskylän ammattikorkeakoulun opiskelijoille tutustua yrityksen toimintaan ja työmahdollisuuksiin. Tämänkin vierailun ovat järjestäneet tradenomiopiskelijat Pekka Huhtanen, Antti Juntunen ja Jouko Katajamäki osana heidän iLutakko-projektiopintojaan. Vierailujen tarkoitus on ollut lisätä tietoa Lutakossa sijaitsevista yrityksistä ja niiden tarjoamista työmahdollisuuksista.
Elisa Oyj:n tilat sijaitsevat Lutakon Innova tornissa monen muun suuryrityksen tapaan. Elisasta paikalla ollut edustaja kertoi yrityksen toiminnasta, historiasta, visioista ja harjoittelu/työmahdollisuuksista. Paikalla kuunteljoina olivat Jamkin tradenomiopiskelijoita ja tiimiakatemialaisia.
Esittelyn aikana Elisa Oyj:n edustaja kertoi opiskelijoille kuinka hän itse on työllistynyt elisalle ja mitä on hänen koulutustaustansa. Edustajan mukaan Elisa on joustava työpaikka, jossa on hyvät mahdollisuudet kehittyä omassa työssään. Yleisin harjoittelupaikka ovat Elisa shopit. Harjoittelun aikana opiskelija saa hyvän mahdollisuuden tutustua Elisan toimintaan ja sen tarjoamiin palveluihin. Tämä taas mahdollistaa myöhemmin työn saantia ja uralla etenemistä yrityksen toimistotehtäviin, joissa työt tehdään usein tiiminä. Vieläkin suuremman mahdollisuuden voi taata opinnäytetyön suorittaminen Elisalle. Elisan edustaja kehotti opiskelijoita olemaan rohkeita ottamaan yhteyttä ja esittämään opinnäytetyöaiheitaan Elisalle.
Me iLutakossa kehotamme opiskelijoita olemaan aktiivisia ja rohkeita selvittämään mitä Lutakon alueen yrityksillä on tarjottavanaan. Yritämme tulevaisuudessakin tarjota alueen opiskelijoille mahdollisuuden tutustua Lutakon yrityksiin ja työmahdollisuuksiin. Kutsumme sinutkin mukaan!
