Sisältötiimi haastatteli restonomiopiskelijoita, Sannaa ja Heidiä, jotka ovat tekemässä opinnäytetyönään asiakastutkimusta Lutakkoon tulevaan hotelliin liittyen.
Asiakastutkimuksen he tekevät haastattelemalla messuväkeä parissa eri tapahtumassa. Tutkimuksella halutaan selvittää onko jotain palveluja, mitä messuilla kävijät haluaisivat hotellin yhteydessä olevan. Hotelli tulee olemaan Suomen ensimmäinen keskustan läheisyydessä oleva kongressihotelli, joten asiakastutkimuksessa kysellään miten keskustan läheisyys koetaan ja tuoko se lisäarvoa.
Sisältötiimi kyseli Sannalta ja Heidiltä minkälainen tuleva hotelli tulee sitten lopulta olemaan. He kertoivat ulkoisten puitteiden eroavan muista Sokos Hotelleista. Lutakon hotelliin on tulossa 170 huonetta, joista kuusi on 70 neliömetrin sviittiä. Muut huoneet tulevat olemaan hieman normaaleja hotellihuoneita suurempia ja myös liikuntarajoitteiset on otettu huomioon. Parkkihallista rakennetaan suorayhteys hotelliin, jotta asiakkaat pääsevät vaivattomasti kulkemaan hotellin ja parkkihallin väliä. Tällä hetkellä hotellissa on olemassa vielä tiloja, joiden kohtalo on auki, mutta sen verran jo tiedetään, että hotellin yhteyteen on tulossa pari kabinettia, ravintola sekä tilaussauna. Tulevaisuudessa Lutakon asukkaat voivat mahdollisesti käydä ravintolassa syömässä ja vuokrata saunatiloja.
Alkuvuodesta 2011 ollut työnseisaus hotellin työmaalla ei vaikuttanut hotellin valmistumisajankohtaan, joten hotelli tulee valmistumaan kesällä 2012. Lutakon asukkaille suurin haitta hotellin rakentamisesta syntyy paalutuksen aiheuttamasta metelistä, mutta mitään muita erityisiä haittoja tuskin tulee olemaan. 
